Takaisin luukun pääsivulle

Joulu on jo ovella...




Ennen kuin alatte lukea tarinaa, suosittelen odottamaan, että sivu on varmasti latautunut kokonaan. (:

Metsän keskellä asusti pieni perhe, johon kuului vain äiti Minna ja hänen miehensä Matti. Matti ja Minna olivat henkeen ja vereen jouluihmisiä, sillä silloin yleensä heidän sukulaisensa tulivat käymään heidän luonaan pohjoisessa. He laittoivat kaiken valmiiksi jouluksi ja niin samalla heidän vieraansa saivat viettää mahtavan joulun ja kokivat ihanaa luonnonrauhaa ja tähän mennessä joka joulu oli jopa ollut valkoinen. Eikä lunta yleensä edes ollut mitenkään vähän, vaan jouluksi oli aina satanut kunnolla luntakin.

Tänäkin vuonna Minna ja Matti järjestivät joulua. Kaikki ei kuitenkaan sujunut suunnitelmien mukaan. Tähdet olivat kadonneet taivaalta ja eläimet olivat hiljaa metsän synkimmissä koloissa. Ikinä ennen ei tällaista ollut tapahtunut ja Minna ja Matti olivat hyvin huolissaan. Mitä nyt olisikaan joulu ilman eläinten pyörimistä pihalla ja tähtien katselua pimeässä. Niimpä Minna ja Matti lähtivät yhdessä oostamaan uusia jouluvaloja, jos se saisi edes eläimet tulemaan koloistaan esille. Kotiinsa tullessaan he sytyttivät taloonsa taas kaikki valot päälle (klikkaa kuvan punaista taloa ja hämmästy :D). Matti sysytti myös takkaan tulen luomaan jouluista tunnelmaa (klikkaa kuvaa vasemmasta laidasta taivaalta ja oikeasta laidasta taivaalta.) ja tunnelmassa he koristelivat talonsa sisäpuolelta todella ihanilla joulukoristeilla kauttaaltaan, sillä jouluun oli enään muuta päivä aikaa.

Koristeltuaan talonsa sisältä oli jo hyvin myöhä, mutta he kävivät silti pinein lenkin lähiympäristössä katselemassa joko eläimiä näkyisi. Silloin he huomasivat ihanat tähdet taivaalla ja tulivat hyvin iloiksi. Osa joulusta oli ainakin pelastettu! Eläinten suhteen mikään ei kuitenkaan ollut muuttunut ja Minna ja Matti menivät vielä hieman apeina nukkumaan.

Aamulla Minna ja Matti menivät ulos toiveikkaana eläinten suhteen laittamaan jouluvalot kuuseen ja pari lyhtyä. Niitä laitteassaan he huomasivatkin ketun ja punatulkun. (klikkaa kuvassa talon oikealla puolella olevaa kuusta ja sen jälkeen klikkaa vielä kuvan oikeaa reunaa keskeltä pystysuunnassa) Tämä pelasti heidän päivänsä ja he laittelivatkin viimeistelyjä iloisesti joululauluja hyräillen. Seuraavana päivänä olisikin jo jouluaatto aj vieraat tulisivat aamupäivällä.

Jouluaatto valkenikin upeana päivänä ja aamulla ulos ikkunasta katsottuaan Minna näki kauniin jäniksen laskemassa mäkeä ja toisenkin punatulkun istumassa kuusen lumisella oksalla. (klikkaa kuvan alareunaa oikealta ja vasemmalta) Koko joulu oli pelastettu ja niin vietettiin taas yksi heille hyvin perinteinen joulu ja kaikilla oli joulutunnella kohdallaan.

HYVÄÄ JOULUA TURRILAISILLE JA TOIVOTAAN, ETTÄ KAIKKI SAAVAT KOKEA TÄNÄ VUONNA VALKOISEN JOULUN!

_________________________________________
ulkoasun kuva © Hobu