ETUSIVU               PYRRI               TUIKE               BLOGI               GALLERIA               MINÄ               MUUTA

Kuvaan näillä

Canon EOS 450D
EF-S 18-55/3.5-5.6 IS
Sigma 55-200/4-5.6 DC

Webdesing


Remmin toinen pää

"Miks mennä yli mistä aita on matalin? Kun voi mennä sen aidan läpi."

Olen 92 syntynyt tyttö Rovaniemeltä, Saara Kangasniemi. Luonteeltani olen melko iloinen ja positiivinen ja hyvin itsepäinen, joka ei todellakaan ole aina hyvä asia. Käy tällä hetkellä Lukion ensimmäistä luokkaa. Ja koulu ei todellakaan ole vahvimpia alojani. En oikein jaksa aina kuunnella tunneilla ja läksyjenkin tekeminen jää yleensä kokonaan. Kokeisiinkin tulee aina luettua viimisenä iltana. Asun maalla lapissa, Rovaniemellä, jossa on metsää vaikka muille jakaa. Asumme joen rannassa ja meillä on melko iso talo ja tontti. Lähistöllä tosiaan on paljon metsiä ja kaunis vaara, jossa kesäisin tulee aika paljon vietettyä aikaa koirien kanssa. Talvisinkin tulee vaarassa lenkkeiltyä jonkin verran ainakin viikonloppuisin.

Vapaa-aikani vietän lähinnä koirien kanssa touhuten, mutta puuhailen myös muuta. Piirrän melko paljon, sillä piirtäminen on minusta mukavaa. Kovin hyvä en omasta mielestä ole piirtämään, mutta harjoitus tekee mestarin. Luen myös melko paljon kirjoja. Kirjojen lukeminen rajoittui ennen hevos- ja koirakirjoihin lähinnä. Mutta nykyään luen vähän kaikenlaisia kirjoja. Tosin scifi ja fantasia kirjoihin en edelleenkään koske. Tykkään myös valokuvata. Olenkin juuri saanut järjestelmäkameran, jonka kanssa onkin taas opettelemista. Ennen minulla oli tuollainen hieman parempi kompaktikamera. Kamera onkin minulla mukana nykyään melkein aina koiratapahtumissa ja joskus lenkeillä. Pihalla on mukava kuvata maisemia ja tietysti koiria, joista innostus valokuvaamiseen on lähtenytkin.

Koirien kanssa harrastaminen vie siis suurimman osan ajatani, joten kaipa siitä voisi kertoilla enemmänkin. Ykkösharrastuksena minulla on ollut molempien kanssa toko, koska sitä pystyy kotonakin harrastamaan ilman kummempia välineitä. Tuiken kanssa tuleekin nykyään treenattua tokoa lähes joka päivä kotona ja tietenkin ohjatuissakin käydään välillä. Agility on sitten se toinen harrastus, joka vei sydämmeni kun Pyrrin kanssa se päästiin aloittamaan. Ja nykyään sitten kilailenkin Tuiken kanssa agissa ja sitä ahkerasti harrastellaan. Palveluskoirapuolellekkin olen Tuiken kanssa eksynyt. Tällä hetkellä ommimalta tuntuu haku. Harmi vain se ei tunnu yhtään Tuiken lajilta, joten jälkeäkin on nyt ihan vähän tehty. Lisäksi tietenkin koiranäyttelyt. Junnuissa olen nyt pari vuotta kisannut erilaisilla koirilla ja jonkin verran esitellyt eri koiria rotukehissä. Lisäksi koirailuuni kuuluu 4-H koirien hoito.

Tällä hetkellä opiskelen Lyseonpuiston lukiossa täällä Rovaniemellä. Tarkoitus olisi kirjoittaa ylioppilaaksi vuonna 2011. Tulvaisuuden suunnitelmia ei ole vielä ollenkaan, mutta kerkeäähän niitä tässä miettie vielä muutaman pitkän vuoden.

webdesing © Saara Kangasniemi               Ulkoasun kuva © Elina K.               Kuvia ei anneta virtuaalikenneleihin!