FI MVA Dagolas Caunismieli "Peppi"

© Elina K. kuvien muokkaus © Saara K.

Peppi on monen vuoden mankumisen ja naukumisen tulos. Pienestä pitäen olen halunnut jotakin eläintä, lajilla ei ollut merkitystä, vain että se hengitti ja eli. 2004 äiti lupasi hankkivansa meille koiran, kunhan Aaro täyttäisi neljä. Kun sitten koitti 2005 talvi, aloimme pläräillä ja kysellä kasvattajilta pentua. Emme siinä vaiheessa tienneet pra:ista tai eri linjoista. Kriteerinä koiralle oli vain, että se olisi inhimillisen matkan päässä ja vaalea. Löysimme sitten Dagolaksen ja Miian, joka oli teettämässä pentuja nartulleen "Janelle", kauniille kerman väriselle suomenlapinkoiralle. Isänä oli myöski vaalea "Olli". Jane sitten synnytti kaksi soopelia narttua, yhden riistan, yhden musta merkein nartun ja yhden musta merkein uroksen. Varasimme toisen soopelitytöistä, vielä oli auki kumpi meille tulisi sillä Miia ei vielä ollut päättänyt kumman antaisi sijoitukseen. Toivoimme saavamme sen jolla oli suuri valkoinen läiskä niskassa, kävimme sitten katsomassa pikku makkaroita ja olin jo siinä vaiheessa ihan täpinöissäni, olimmehan saamassa ensimmäistä koiraamme.

Peppi on luonteeltaan nöyrä, kiltti ja pehmeä. Peppi ei tykkää oikein toisista koirista, varsinkaan nartuista. Peppi on opettanut minulle paljon koirista ja on tutustuttanut lapinkoirien "ihmeelliseen maailmaan". Pepin myötä olen innoistunut näyttelyistä ja tokosta, joita olemme harrastaneet vaihtelevalla menestyksellä. Peppi on äärimmäisen lapsiystävällinen, sille on tärkeää saada olla ihmisten kanssa ja se rakastaa rapsutuksia. Peppi pelkää joitain miehiä, vanhemmiten se on kuitenkin saanut varmuutta ja tämä ongelma on miltei poissa.

Pepin kanssa harrastan agilityä, mutta valitettavasti tämä on aika rajoitteellista vasemman lonkan nivelrikon vuoksi. Peppi kuitenkin tykkää lajista, joten jatkamme sitä niin kauan kuin terveys kestää ja Peppi sitä haluaa tehdä. Lisäksi kierrämme jonkin verran lähinäyttelyitä. Olemme käyneet pari kertaa epävirallisissa tokokisoissa ja siihen meidän tokouramme taitaakin jäädä, keskitymme enemmän tuohon agilityyn. Pepille ei ole luvassa jälkikasvua D/D lonkkien vuoksi, kuvautamme lonkat kuitenkin uudestaan, selvittääksemme onko nivelrikko edennyt tai tullut muita muutoksia. Pepin isällä on todettu PRA keväällä 2008.